Maatalouden asiantuntija ja JHL:läinen pääluottamusmies Kaisu Risto puolustaa suomalaista ruokaa. Hän toivoo, että ihmiset arvostaisivat nykyistä enemmän lähiruokaa.
– Mitä lähempää, sen parempi. Kun syö kotimaista, tietää, mitä syö.
Ammuu! Jurvan maatilalla Tervolassa laitettiin pöytä ja navetta koreaksi helmikuun alussa. Kutsun juhliin oli saanut myös JHL:äinen Kaisu Risto, 56, jonka työ maatalouden asiantuntijana vie hänet aika ajoin palkintomatkoille.
Tällä kertaa juhlan syynä ja palkintokaluna olivat maanviljelijäpariskunta Anne ja Janne Jurvan lehmä Essu ja sen satatonnarit. Lisäksi Essu täytti helmikuussa kunnioitettavat 12 vuotta. Jurvat ja Essu saivat kunniaa, mainetta, lahjoja ja Kaisu Riston itse tekemän ProAgrian kunniakirjan.
Satatonnareita juhlitaan, kun lehmä on lypsänyt yli satatuhatta litraa. Essulla raja ylittyi marraskuussa, ja takana on kymmenen tuottoisaa lypsyvuotta. Essu on rodultaan holstein, joka on maailman yleisin lypsykarjarotu.
Maidon matka pohjoisesta pohjoiseen
Kaisu Risto on kiertänyt Lapin maatiloja vuosikymmeniä ja nähnyt maatalouden muutoksen näköalapaikalta. Suunta on Suomen Euroopan unionin liittymisen jälkeen ollut kohti suurempia tuotantoyksiköitä. Se koskee niin maatiloja kuin meijereitäkin.
– Pienet tilat kuolevat, kun jatkajia ei ole. Joskus harvoin joku saattaa palata jatkamaan vanhempiensa työtä.
– Kun aloitin työt, vastuullani oli noin 60 tilaa, jotka sijaitsivat suurin piirtein 70 kilometrin säteellä. Pienet tilat kuolevat, kun jatkajia ei ole. Joskus harvoin joku saattaa palata jatkamaan vanhempiensa työtä.
Hän muistaa, miten ennen Ranualla, Kaukosessa, Ylitorniossa, Rovaniemellä ja Keminmaassa oli omat meijerit, nyt enää Kuusamossa, Oulussa ja Haapavedellä. Ranualla tosin on vielä meijerimyymälä, mutta siellä ei tuoteta mitään.
Niinpä Lapista kuskataan maitoa Etelä-Suomeen Sipooseen, missä sijaitsee Arlan meijeri.
– Siellä maito jalostetaan, pakataan purkkeihin, jonka jälkeen purkit rahdataan takaisin myyntiin myös tänne pohjoiseen. Valion tuottajien maito ajetaan Ouluun ja Haapavedelle. Itä-Lapista ajetaan maitoa lähinnä Kuusamoon.
Työsarkana koko Lappi
Kaisu Riston ja Lapin maanviljelijöiden yhteistyö alkoi silloisesta Keminmaan suurtarkkailuyhdistyksestä, joka sulautui Maaseutukeskukseen vuonna 1991. Kaisu Risto lähes sananmukaisesti haettiin 35 vuotta sitten kotoa töihin. Taskussa oli tutkintopaperit Emäntäkoulusta, karjantarkkailukurssilta ja Tervolan maatalousoppilaitoksesta, josta hän valmistui maatilateknikoksi vuonna 1985.
– Kun perjantaina soitettiin töihin, maanantaina jo aloitin. Sillä tiellä olen vieläkin, hän sanoo.
Sittemmin Maaseutukeskus muuttui ProAgria Lapiksi, jonka toimipiste on ollut viime marraskuusta alkaen Rovaniemen Nivavaarassa. ProAgria ry on yhdistys, joka myy maito-, nauta- ja kasvitilallisille asiantuntijapalveluita, ja sillä on alayhdistyksiä eri puolella Suomea. ProAgria Lappi on yksi niistä.
ProAgria Lapilla työskentelee noin 20 asiantuntijaa, ja työalueena on koko Lappi. ProAgria Lapin asiakaskunnasta on maitotilallisia noin 200. Kaikkiaan maatiloja Lapissa on noin 500. Pohjoisin tila sijaitsee Suomen pohjoisimmassa kunnassa Utsjoella, läntisin Muoniossa ja itäisin Sallassa.
ProAgrian asiantuntijapalveluja käyttävät maatalousyrittäjät ovat pääosin nauta- ja lypsykarjatilallisia, mutta asiakkaina on jonkin verran myös lammas- ja kasvinviljelytiloja. Palveluita myydään myös porotilallisille. Asiantuntijuus liittyy tuotantoon, eläinten ruokinnan suunnitteluun, sen seurantaan ja eläinten hyvinvointiin. Viljelijöitä autetaan myös viljelysuunnittelussa ja kasvivalinnoissa, taloushallinnossa ja EU-tukiviidakossa muun muassa tukihakemusten teossa.
Lue maatalouslomittajan työpäivästä: Salla Soronen vaihtoi tietokoneen talikkoon
”Aina on saanut oppia uutta”
Kaisu Risto on tehnyt pitkän työuran samalla työnantajalla. Hän uskoo, että työnkuvan muutokset sopivin väliajoin ja tietotekniikan kehitys ovat tukeneet tätä. Työyhteisöään hän kehuu rennoksi.
– Meillä on hyvä meininki. Yksikkömme on pieni, ja meillä on avoin ja selkeä keskustelukulttuuri. Uskallamme sanoa, jos jokin mättää. Minulla on työhistoriaa joidenkin kanssa jo yli kolmekymmentä vuotta, osan kanssa vasta vuosi, mutta kaikkien kanssa olen tullut juttuun.
– Tämä on omatoimista työtä, jota voi aikatauluttaa itse. Meillä ei ole kellokortteja.
Viihtyvyyttä on lisännyt, että hän on saanut vaikuttaa työnsä sisältöön.
– Aina on löytynyt uusia haasteita ja saanut oppia uutta. Tämä on omatoimista työtä, jota voi aikatauluttaa itse. Meillä ei ole kellokortteja, Risto sanoo.
Viimeksi Kaisu Riston työnkuvaa rukattiin kuusi vuotta sitten, ja hän kiertää nykyään maatiloilla aiempaa vähemmän.
– Teen toimistolta käsin vähän kaikkea. Olen tukena tuotantotiimille, jonka työntekijät kiertävät tiloja.
Hänen vastuulleen kuuluu myös tilallisten työterveyshuolto.
– Kierrän tiloilla yksityisten terveysyritysten lääkärien ja hoitajien kanssa. Käynneillä käydään tilan työturvallisuutta, ergonomiaa ja ilmanlaatua läpi. Lisäksi vastaan Lapin alueella maatilojen kannattavuuslaskennasta ja kannattavuuden seurannasta Luonnonvarakeskukselle.
Kaisu Risto on myös työyhteisönsä työsuojeluvaltuutettu ja JHL:läisen valtakunnallisen ammattiosasto ProAgria toimihenkilöt 825 ry:n pääluottamusmies. Hänestä on hienoa, että yli puolet hänen työpaikallaan kuuluu JHL:ään.
Lisäksi hänet valittiin viime vuonna kolmen muun JHL:n jäsenen ohella liiton tähtiammattilaiseksi. Työkavereiden mukaan Risto on aina iloisella tuulella ja pyrkii siihen, että kaikilla olisi hyvä olla. Monien pitäisi ottaa hänestä mallia.
Risto arvele, että pääluottamusmiespesti juontaa hänen suorasanaisuudestaan. Hän on kotoisin Länsi-Lapista Kolarin kunnasta Yllästunturin kupeesta. Lappilainen puhetapa on suora ja länsikairassa vieläkin suorempi.
– Siellä sanotaan suoraan, mitä ajatellaan, joskus liiaksikin. Itä-Lapissa taas ollaan vähän rauhallisempia.
Eu-tuki tarpeen
Lapissa maatalouden vaihtoehdot ovat vähissä. Pohjoisen ilmanalassa kasveista menestyvät ilmastonmuutoksesta huolimatta lähinnä säilörehuksi kasvatettavat nurmi- ja heinäkasvit. Etelä-Lapissa kasvatetaan jonkin verran viljaa. Siksi maatilat Lapissa tuottavat lähinnä lihaa ja maitoa. Lisäksi Lapin muuta maata ankarammat olosuhteet ja pitkät matkat lisäävät tuotantokustannuksia.
– Vaikka viljelijä saa tuen, se on tarkoitettu kuluttajalle.
– Kasvintuotanto pohjoisessa on erilaista kuin etelässä, mutta lehmä on samanlainen märehtijä joka paikassa. Maatilojen kannattavuus ei ole kaksista, mutta kyllä ne pärjäävät. Eihän maatiloja olisi, jos ne eivät ollenkaan kannattaisi. Toiset pärjää paremmin, toiset vähän huonommin, Kaisu Risto sanoo.
Tilat kuitenkin tarvitsevat EU-tukia. Ilman tukia maataloustuotteiden hinnat kohoaisivat niin korkeiksi, että vain harvalla olisi varaa ostaa niitä.
– Vaikka viljelijä saa tuen, se on tarkoitettu kuluttajalle.
Pöpöt ja ilmastonmuutos huolena
ProAgria tukee tilallisia pitämään eläimet terveinä ja hyvinvoivina. Maatalousyrittäjän pahimpia painajaisia on se, että tuotantotiloihin pääsisi kutsumattomia vieraita. Huoli pöpöistä on aina olemassa. Linnut tuovat pöpöjä mukanaan, mutta myös ihmisten ulkomaanmatkailussa on vaaransa. Kaisu Riston mielestä olisi hyvä pitää itseään vapaaehtoisessa karanteenissa ulkomaanmatkojen jälkeen ennen kuin menee tilalle.
– Jos maailmalta tulee salmonellaa tai MRSA-bakteeri, olemme helisemässä sen kanssa. Tautien hoitaminen on kallista.
– Maanviljelijä on melkeinpä kirosana. Moni viljelijä ei kehtaa enää sanoa olevansa maanviljelijä.
Tautien lisäksi häntä huolettaa ilmastonmuutos, vaikka se ei vielä suoraan vaikuta Lapin maanviljelyyn.
– Vuodet eivät ole veljiä toistensa kanssa, mutta nykyään on lunta paljon vähemmän kuin minun nuoruudessani. Myös pitkiä pakkasjaksoja on vähemmän kuin ennen. Oikea talvi tulee myöhään.
Kaisu Ristoa mietityttää säitä enemmän, miten ilmastonmuutospuheet ovat muovanneet asenteita viljelijöitä kohtaan.
– Monet maatalousyrittäjät kokevat, että heitä pidetään ilmastonmuutoksen syntipukkina. Maanviljelijä on melkeinpä kirosana. Moni viljelijä ei kehtaa enää sanoa olevansa maanviljelijä.
Kaisu Risto korostaa, että kaikki maatalousyrittäjät pyrkivät hiilineutraaliuteen, ja nurmi on erittäin hyvä hiilensitoja.
– Lisäksi muun muassa Vaasan Yliopisto on tutkinut, miten hiilidioksidipäästöjä voisi vähentää hyödyntämällä lietekaasua polttoaineena tai sivutuotteina. ProAgria on ollut mukana tutkimuksessa.
Lähiruoan puolustaja
Kaisu Risto on aina ollut lähiruoan ystävä ja olisi valmis maksamaan kotimaisesta ruoasta vieläkin enemmän.
– Olen niin friikki, että en osta ulkomaisia tomaattejakaan. Kotimainen ruoka on laadukasta ja mitä lähempää, sen parempi. Kun syön sitä, tiedän, mitä syön.
Kaisu Risto huomauttaa, että kotimaista ruokaa voi syödä turvallisesti, sillä Suomessa on tiukat rajoitukset.
– Eläimistä pidetään hyvää huolta, eikä täällä pumpata antibiootteja ja hormoneja mahdollisimman tehokkaan tuotannon vuoksi. Antibiooteilla hoidetaan vain, jos on tarve. Liha ja maito tutkitaan myös tarkasti ennen kuin ne pääsevät myyntiin.
Kuluttajana häntä huolestuttaa tilojen määrän väheneminen.
– Kun tilat ja tuottajat vähenevät, ei ole enää kotimaisia maataloustuotteitakaan. Suomen pitäisi kuitenkin olla nykyistä omavaraisempi ruoantuotannossa, ja ihmisten tulisi arvostaa enemmän lähiruokaa. Korkeampi ruoan omavaraisuusaste olisi hyvä myös kriisitilanteissa.
– Kuinka moni jäisi tyhjän päälle. Itselläni on hyvä tilanne, että kriisiaikoina voisin hakea vaikka suoraan tutuilta lähitiloilta, hän sanoo.
Tai sitten vähän kauempaa tunnin ajomatkan päästä Tervolasta: Essulla voi olla vielä korkeasta iästään huolimatta hyviä vuosia edessä. Kunhan se vain pysyy terveenä.